HOR teki seura-analyysin

Hollolan Ratsastajat ry teki ensimmäisenä ratsastusseurana Suomessa Suomen Liikunnan ja Urheilun kehittämän seura-analyysin. Analyysi tehtiin vuoden 2004 lopulla yhteistyössä Päijät-Hämeen Liikunnan ja Urheilun kanssa.

Seuran jäsenet ja Messilän tallilla hevosia ja ratsastusta harrastavat vastasivat kyselyyn internetissä. Vastauksia saatiin yhteensä 42 kappaletta.

Tutkimuksen mukaan Hollolan Ratsastajien toimintaan ollaan yleisesti tyytyväisiä. Suuria muutoksia ei kaivattu. Jotakin kuitenkin haluttiin parantaa. Parannettavia asioita olivat mm. tiedotus, avoimuus ja tasa-arvo. Myös yhteishenkeä toivottiin entistä paremmaksi. Lisäksi seuralta toivottiin satsauksia yhä enemmän lasten ja nuorten liikuntaan sekä kunto- ja terveysliikuntaan.

Seuran ja tallin vahvuuksiksi lueteltiin mm. hyvä sijainti ja kokemus kilpailujen järjestämisessä. Heikkouksiksi mainittiin mm. se, että toiminta on pienen ja aktiivisen porukan hallussa ja tähän porukkaan on hieman vaikea päästä mukaan. Toisaalta jotkut kokivat jäsenistön saamisen mukaan toimintaan ongelmalliseksi.

Mahdollisuuksina pidettiin mm. nuorten ja innokkaiden ratsastajien suurta määrää ja mahdollisuuksia vielä laajempaan erilaisten valmennusten järjestämiseen. Uhkatekijöinä nähtiin mm. aktiivisten toimijoiden uupuminen ja väsyminen.

Seuratoiminnan kehittämiseksi on päätetty mm. seuraavaa:

  • Yhteishenkeä nostetaan mm. pesäpallopäivällä.
  • Hotellin takana olevaa kiipeilyseinää voidaan hyödyntää, kun halutaan muuhun kuin kilpailutoimintaan liittyvää yhdessäoloa.
  • Kunto- ja terveysliikuntaa edistämään järjestettiin ohjattu ratsastajajumppa helatorstaina Messilän Heppafestareilla.
  • Yhteishenkeä sekä tietoja ja taitoja lisättiin Koulutuomarin silmin -luennolla huhtikuussa.
  • Ratsastusvideoita on hankittu kerhohuoneelle katseltaviksi ja lainattaviksi, yhteyshenkilö on Petra Sorjonen.
  • Tiedotustoimintaa kehitettiin siivoamalla tallin toimiston viereinen ilmoitustaulu Hollolan Ratsastajien käyttöön.
  • Uusien nettisivujen kautta voi antaa suoraan palautetta seuralle.
  • Tallimestari ja ratsastuksenohjaaja kävivät hoitajien kanssa läpi tallikäyttäytymistä ja ystävällisyyden tärkeyttä. Yksi kokous on pidetty ja toinen pidetään alkukesällä.

Näillä toimenpiteillä päästään ainakin alkuun!

Tervetuloa rohkeasti mukaan seuran toimintaan! Hallituksen jäsenten yhteystiedot löytyvät netistä. Heihin voi olla yhteydessä tallilla, sähköpostitse ja puhelimitse.

Lisätietoja tutkimuksesta Kati Klinga / katri.klinga@kolumbus.fi